YSTÄVÄNI
ANNI
Me ollaan tunnettu toisesta luokasta asti ja siitä asti oltu kavereita. 4. luokan alussa Anni muutti keskustaan ja myöhemmin mun isä muutti samaan taloyhtiöön ja asutaan vieläkin tosi lähekkäin. Anni on todellatodella hyvä koulussa ja saan äly hyviä numeroita. Hän harrastaa tanssia ja pianonsoittoa, ja molemmissa lajeissa taitava. Meillä ei koskaan lopu juttu kesken ja tekemistä riittää kuin muille jakaa! Myöskään me ei riidellä koskaan ja tullaan aina toimeen keskenään vaikka mikä olis ♥
EEVA
Eevan kanssa oon ollu kavereita jo myös 2. luokasta asti ja ollaan oltu siitä asti kun muutin tänne samalla luokalla. Käydään yhdessä thainyrkkeilyssä ja aiotaan jatkaa sitä vielä ensi vuonna. Oon aina ollu kade Eevan ihanista ja pitkistä hiuksista, oih! Eeva on urheilullinen, taiteellinen ja myös hyvä koulussa. Meillä on yleensä tooosi paljon kerrottavaa toisillemme ja pystyn puhumaan hänen kansa aivan mistä vain! Eeva on mulle tosi tärkeä ♥
OLIVIA
Ollaan oltu kavereita myös 2. luokasta asti, mutta melkein kokoajan samalla luokalla. Olivia on urheilullinen ja harrastaakin jalkapalloa ja käy kuntosalilla ja harrasti myös vielä vähän aikaa sitten telinevoimistelua, jossa hän oli älyttömän taitava! Olivia pärjää koulussa myös hyvin aineessa kuin aineessa. Olivian kanssa nykyään ollaan netissä tai pelaillaan pleikkaria, tosin mennään myös tosi usein kuvailemaan ja tehdään kaikkea hullua, kuten kaneli-jauhohaasteita. Olivia on tosi tärkeä ja upee ihminen ♥
ROSALINDA
Ollaan myös tunnettu toisesta luokasta asti ja oltu aina samalla luokalla. Rouski harrastaa uintia ja on siinä uskomattoman taitava! Rouskin kanssa keksitään aina saksantunneilla parhaimmat läpät ja inside juttumme. Rouski on tosi huumorintajunen ja muutenkin hauska ihminen, joka piristää masentavaa koulupäivää. Yhdessä me ei oikein tehdä mitään järkevää mutta silti on aina hauskaa! Hän on tosi ihana ja uskomaton ihminen ♥