EASTERTIME
lauantai 30. maaliskuuta 2013
torstai 28. maaliskuuta 2013
PK43?
Eilen, eli keskiviikkona meidän oppilaskunta oli järjestänyt taas tänä vuonna PK50 -päivän. Se tarkoittaa, että yseillä on enää 50 päivää jäljellä koulua. Tänä vuonna meni vain päivän viettäminen vähän myöhemmäksi, ja koulupäiviä olikin enää 43.
Keskiviikkona kaikki me ysit pukeuduimme elokuvahahmoksi, ja itse valitsin Minni Hiiren. Oli pari edukseen erottuvaa asua, ja oon kyl ylpee yseistä ku jakso panostaa edes hieman asuunsa! Päivä oli tosi hauska, ja onnekseni mun keuhkoputkentulehdus parantu vähän, ja pääsin kouluun.
Minni -asua:
pitkähihainen paita; GinaTricot
minnikorvat; Disneyland
...ja hameen tein siis itse.
Käytiin tänään myös Inkan kanssa syömässä Kung Fu Buffetissa (kiinalainen) ja vietettiin yhdessä iltaa kaupungissa.
perjantai 22. maaliskuuta 2013
LONG TIME NO SEE
Jääny vähän tää postailu pienemmälle, sori. Ens viikolla alkaa taas kauhea koejakso, ja pitää lukea iha kauheesti.. Muutenkin oon nyt vaihteeks kipeenä, enkä voi ees salille mennä vaikka nyt ois aikaa. Oon myös koittanu motivoida mua lisää, siihen et jaksaisin taas alkaa treenaa kunnolla. Kuvien kattelu googlesta auttaa kummallisesti! Sain muuten nyt vasta mun kameran, joten voin vihdoinkin alkaa ottamaan kunnollisia kuvia!!! Koitan keksiä siis jotain postailtavaa kokeiden seassa :)
lauantai 16. maaliskuuta 2013
TOP 10
Elikkä, tässä tähän mennessä parhaimmat leffat, mitä oon nähny. Tossa nimen alapuolella on videolla kohtaus/ kohtauksia kyseisestä leffasta. Avatar on aina ykkönen, mutta muut on vähän sekasin järjestyksessä! ps. vaihtakaa ihmeessä videoiden laatua paremmaksi, jos katsotte jotain niistä! :)
1. Avatar
Avatar on siis elokuvana ja elämyksenä täys kymppi! Leffaan on saatu laitettua sopivasti kaikkea; draamaa, sotaa, oikeudenmukaisuutta, vääryyttä ja tiedettä yms. Tää leffa oli pelkkä positiivinen yllätys, kun menin katsomaan sen elokuviin, et mulla ei ole kyllä yhtään moitittavaa koko elokuvasta.
Avatar on siis elokuvana ja elämyksenä täys kymppi! Leffaan on saatu laitettua sopivasti kaikkea; draamaa, sotaa, oikeudenmukaisuutta, vääryyttä ja tiedettä yms. Tää leffa oli pelkkä positiivinen yllätys, kun menin katsomaan sen elokuviin, et mulla ei ole kyllä yhtään moitittavaa koko elokuvasta.
2. Transformers 1, 2 ja 3
Tässä taas löytyy sitä teknologiiaa, mitä rakastan. Juoni on superhyvä kaikissa leffoissa, ja seuraa tietenkin tiettyä kaavaa, mutta joka tapauksessa hyvin erilaiset. En oikein osaa selittää näistä mitään, kannattaa siis katsoa itse.
3. Amélie
Täydellinen pläjäys ranskalista komedia-draamaa! Aivan ihana elokuva, jossa kerrotaan Amélien elämästä ja rakkauden löytämisestä. En tiedä edes montaa tämän tyylistä leffaa, joten leffa jää varmasti mieleen!
4. Battleship
Tässähän näyttelee mun idoli Rihanna, joka myös nostaa leffan pisteitä huimasti. Tässä taas löytyy hienosti suunniteltua scifiä, ja teknologiaa. Sotakohtaukset on myös katsomisen arvoisia, kuten koko leffa. Kun vuokrasin leffan, ni ajattelin just ''perus scifi -leffa, mut katotaan nyt silti Rihannan takia''. Kuitenkin scifi/sota -leffaksi tämä on hyvin erilainen ja oikein hyvin tehty kokonaisuus.
(niin uusi leffa, ettei vielä löytynyt kunnon kohtausta)
5. Iron Man 1 ja 2
Huumoria, teknologiaa ja oikeudenmukaisuutta kerrakseen! Tässä leffassa päähenkilön näyttelijähän on ainakin mulle oikea legenda, Robert Downey Jr., joka hoitaa homman kotiin 5-0. Tässä Tony Stark (Robert D. Jr.) on huippuälykäs aseenkehittäjä, jonka aseet viedään terroristeille. Täten rankan alun jälkeen alkaa Tony rakentamaan suurenmoista Iron Man -asua.
6. Titanic
Vuosisadan rakkaustarina - yksikertaisesti.
tiistai 12. maaliskuuta 2013
VIKING GRACE
Lähdettiin lauantai-iltana ajamaan kohti Turkua, koska mentiin laivalle! Viking Grace oli superhieno laiva, ja se tarjoskin tosi monia ruoka-, baari- ja oleskelupaikkoja kaikenikäisille. Ruoka oli tosi hyvää, mut mul oli maha tosi kippee, ni ei oikein ruoka maittanut :(
Kuitenkin siellä pidettiin Eevan kanssa tosi hauskaa, ja saatiin varmasti muistoi viel pitkäks aikaa.
laatu 10+
perjantai 1. maaliskuuta 2013
KAUNEUSTUOTTEITA
Yksi päivä piti hankkia mulle uusi kasvorasva tälle mun Sahara -kuivalle iholle. Äiti löysikin sitten No7:n kosteuttavan päivävoiteen kuivalle iholle ja myös samalta merkiltä uuden silmämeikin poistoaineen. Sainpa vielä yllättyä, kun kaupan päälle tuli kiva meikkipaketti samalta merkiltä kampanjan takia! siellä oli 2 luomiväriä, hopea ja kuparin värinen, punertava kynsilakka, vaalea huulikiilto ja perus maskara. Ilmaiset meikit kyllä mulle kelpaa, varsinkin noin hyvältä merkiltä :) Mun kamera muuten majailee tällä hetkellä äidin työpaikalla työasioiden takia, joten kunnon kuvien otto on hieman vaikeahkoa...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)